Kuntatalous 2027 – katse tulevaisuuteen päin!

Jenni Sipilä

Vuoden 2027 talousarvion valmistelu on kunnissa parhaillaan kiivaimmillaan. Pöydällä (myös omallani) ovat eurot, prosentit, investoinnit, henkilöstömenot, valtionosuudet ja verotulot. Mutta ennen kaikkea pöydällä on kysymys kunnan tulevaisuuden suunnasta.

Kuntatalouden näkymä ei ole helppo. Kuntaliiton uunituoreessa (kirjoitushetkellä tänään) julkaistussa Talousbarometrissä yli 80 prosenttia kuntien talousjohtajista arvioi, että kunnassa on vähintään kohtalaista sopeutustarvetta. Yli 40 prosenttia vastaajista tunnistaa painetta kunnallisveroprosentin korottamiseen. Samalla noin 80 prosenttia arvioi kunnan taloudellisen liikkumavaran pienenevän myös tulevina vuosina. Luvut kertovat, että kuntien on varauduttava tilanteeseen, jossa taloudellista liikkumavaraa on nykyistä vähemmän myös tulevaisuudessa.

Vuosi 2027 ei ole mikä tahansa budjettivuosi

Valtion vuoden 2027 talousarvioesitys ja syksyn kuntatalousohjelma julkaistaan 21. syyskuuta. Se antaa kunnille lisää tietoa siitä, millaisessa rahoitusympäristössä ensi vuoden talousarviota rakennetaan.

Kuntatalouteen vaikuttavat samanaikaisesti useat tekijät. Menopaineita lisäävät muun muassa palkkaratkaisut, työttömyyden aiheuttamat kustannukset sekä erilaiset investointitarpeet. Samalla valtionrahoitukseen kohdistuu paineita. Kuntaliiton arvion mukaan kuntatalouden vaikeimmat vuodet osuvat juuri vuosiin 2026 ja 2027.

Tilanne on haastava, mutta sitä ei pidä nähdä vain uhkana. Tiukka taloustilanne pakottaa kunnat kysymään, mikä on oikeasti tärkeää. Talousarvion ei pitäisi olla vain lista siitä, mihin rahaa käytetään. Sen pitäisi olla päätös siitä, millaista kuntaa halutaan rakentaa.

Kaikki kunnat eivät ole samassa tilanteessa

Kuntataloudesta puhuttaessa on helppo puhua kunnista yhtenä kokonaisuutena. Todellisuudessa kuntien tilanteet poikkeavat toisistaan huomattavasti. Kunnan talouteen vaikuttavat esimerkiksi väestökehitys, työllisyys, veropohja, investointitarpeet, velkamäärä, kiinteistökanta ja palvelurakenne. Myös alueelliset erot ovat merkittäviä.

Siksi yksi valtakunnallinen ratkaisu ei sovi kaikille. Yhdessä kunnassa keskeisin kysymys voi olla investointien rahoittaminen. Toisessa väestön väheneminen. Kolmannessa työpaikkojen ja veropohjan vahvistaminen. Neljännessä taas se, miten palvelut voidaan järjestää tehokkaammin muuttuvassa toimintaympäristössä. Monissa kunnissa tietysti myös nämä kaikki toisiinsa liittyvät tekijät.

Veronkorotus ei voi olla ensimmäinen eikä viimeinen ratkaisu

Yksi vaikeimmista kysymyksistä liittyy kunnallisveroon. Jos tulot eivät riitä kattamaan menoja, veroprosentin korottaminen on yksi mahdollinen ratkaisu. Mutta se ei voi olla automaattinen vastaus kaikkiin talousongelmiin. Veronkorotus lisää kunnan tuloja, mutta samalla se vaikuttaa kuntalaisten ostovoimaan ja kunnan asemaan suhteessa muihin kuntiin. Pitkällä aikavälillä on tärkeää pohtia myös sitä, miten kunta pystyy vahvistamaan omaa veropohjaansa.

Siinä tullaan kunnan elinvoiman ytimeen. Uudet yritykset, työpaikat, asukkaat, investoinnit ja rakentaminen eivät ole vain elinvoimapolitiikkaa. Ne ovat pitkälti kuntatalouspolitiikkaa. Jos halutaan vahvistaa kunnan taloutta pysyvästi, pitää pystyä lisäämään verotuloja myös kasvattamalla veropohjaa – ei vain veroprosenttia.

Sopeuttaminen ei saa tarkoittaa pelkkiä leikkauksia

Kun talous kiristyy, ensimmäinen reaktio on usein säästäminen. Se on ymmärrettävää. Mutta kaikilla säästöillä ei kuitenkaan ole samaa vaikutusta. Jos esimerkiksi pieni säästö heikentää kunnan kykyä houkutella uusia asukkaita tai yrityksiä, säästö voi pitkällä aikavälillä tulla kunnalle kalliiksi.

Siksi talousarviotyössä pitäisi kysyä jokaisen merkittävän menon kohdalla kolme kysymystä:

Mitä tämä maksaa? Mitä tällä saadaan? Mitä tapahtuu, jos tästä luovutaan?

Kolmas kysymys on usein vaikein ja tärkein. Hyvä taloudenpito ei tarkoita sitä, että kaikesta leikataan vähän. Juustohöylää lienee useassa kunnassa heilutettu jo pitkään. Hyvä ja vastuullinen taloudenpito tarkoittaa sitä, että niukat eurot kohdistetaan mahdollisimman vaikuttavasti.

Investointeja ei saa unohtaa vaikeina vuosina

Kireässä taloustilanteessa investoinneista on helppo ajatella, että niitä pitäisi siirtää tulevaisuuteen. Kaikkia investointeja ei kuitenkaan voi eikä pidä arvioida pelkästään menona. Osa investoinneista on välttämättömiä nykyisen omaisuuden ja palveluiden ylläpitämiseksi. Osa taas voi vahvistaa kunnan tulevaa elinvoimaa.

Siksi vuoden 2027 investointiohjelmassa pitäisi pystyä erottamaan toisistaan ainakin kolme asiaa:

  1. välttämättömät investoinnit
  2. palveluiden laatua ja tehokkuutta parantavat investoinnit
  3. kunnan tulevaa kasvua ja elinvoimaa vahvistavat investoinnit

Kaikkia listattavia investointeja ei välttämättä pystytä toteuttamaan. Mutta kaikkea ei myöskään pidä pysäyttää. Jos kunta lopettaa investoinnit kokonaan vaikeassa taloustilanteessa, vaarana on, että lyhyen aikavälin säästö muuttuu pitkän aikavälin ongelmaksi.

Työllisyys on yhä tärkeämpi osa kuntataloutta

Vuoden 2027 kuntataloutta tarkasteltaessa ei voi myöskään sivuuttaa työllisyyttä. TE-palvelujen siirtyminen kuntien vastuulle on muuttanut kuntien roolia. Samalla työttömyyden kustannukset näkyvät kuntataloudessa aikaisempaa suoremmin. Tämä tarkoittaa, että elinkeinopolitiikka, työllisyyden edistäminen ja kuntatalous eivät ole kolme erillistä kokonaisuutta. Ne ovat tiukasti samaa kokonaisuutta.

Jokainen uusi työpaikka vahvistaa alueen ostovoimaa, yritysten toimintaedellytyksiä ja kunnan veropohjaa. Vastaavasti pitkäaikainen työttömyys lisää kustannuksia ja heikentää kuntatalouden kestävyyttä. Siksi myös vuoden 2027 talousarviossa pitäisi kysyä: mitkä ratkaisut vahvistavat työllisyyttä ja yritysten toimintaedellytyksiä?

Vuoden 2027 talousarvio on valinta tulevaisuudesta

Kuntatalouden haasteet eivät tietenkään katoa sillä, että yksi talousarvio saadaan tasapainoon. Talousarvion pitäisi katsoa vähintään useita vuosia eteenpäin. Mitä tapahtuu väestölle? Miten palvelutarve muuttuu? Millainen on kunnan tulopohja? Mihin investointeihin on varaa? Miten velkamäärä kehittyy? Ja ennen kaikkea: mitä kunta tekee vahvistaakseen omaa elinvoimaansa?

Näihin kysymyksiin ei ole yhtä helppoa vastausta. Mutta yksi asia on mielestäni selvää. Vuoden 2027 talousarviota ei pidä rakentaa vain sen varaan, että selvitään seuraavasta vuodesta. Se pitää rakentaa sen varaan, että kunnalla on mahdollisuus menestyä myös vuonna 2030 ja sen jälkeen.

Tiukka taloustilanne pakottaa priorisoimaan. Se voi olla myös mahdollisuus uudistaa toimintatapoja, karsia turhaa byrokratiaa, tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen ja löytää uusia tapoja tuottaa palveluja. Kuntatalouden vaikein kysymys ei lopulta ole se, mistä leikataan. Vaikeampi – ja paljon tärkeämpi – kysymys on käänteinen: Mihin meidän kannattaa käyttää rajalliset eurot, jotta kunta olisi tulevaisuudessa vahvempi kuin tänään?

Hyvä talousarvio ei ole sellainen, jossa kaikki menot saadaan mahtumaan budjettiin. Hyvä talousarvio on sellainen, jossa niukat eurot käytetään siihen, mikä tekee kunnasta elinvoimaisen, kestävän ja hyvän paikan asua myös tulevaisuudessa.Vuoden 2027 talousarvio ei siis ole vain numeroita paperilla. Se on päätös siitä, mihin suuntaan kunta lähtee.

Hyvä valmistelu rakentaa luottamusta ja parempia päätöksiä

Jenni Sipilä

Olen kirjoittanut blogissani paljon viranhaltijoiden kokemuksista, mikä tietysti on väitöstutkimukseni tutkimusasetelma huomioiden luonnollista. Tämä on kuitenkin vain kolikon toinen puoli. Käydessäni puhumassa luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välisestä yhteistyöstä, nostan tietysti aina esille myös luottamushenkilöiden näkökulmia ja odotuksia. Tässä tekstissä pureudunkin niihin seikkoihin, joista viranhaltijoita usein muistuttelen.

Kunnallisessa päätöksenteossa valmistelun laatu vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka hyvin luottamushenkilöt pystyvät arvioimaan heidän käsissään olevia vaihtoehtoja ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Hyvä valmistelu ei tarkoita vain virheetöntä esitystekstiä tai kattavaa liiteaineistoa. Se on asiantuntemuksen, vuorovaikutuksen, avoimuuden ja selkeän viestinnän kokonaisuus. Keskeistä on myös asian esittely.

Asiantuntemus on osattava tehdä ymmärrettäväksi

Luottamushenkilöt odottavat oman toimialansa ja sitä koskevan lainsäädännön syvällistä tuntemusta. Pelkkä tiedon hallitseminen ei kuitenkaan riitä. Monimutkaiset kokonaisuudet on myös pystyttävä tiivistämään tavalla, joka auttaa päättäjiä hahmottamaan päätöksen kohteena olevan asian olennaiset näkökulmat.

Valmistelun tulee olla analyyttistä ja objektiivista. Päätöksentekijöille on avattava asioiden taustat, vaikutukset ja epävarmuudet, myös sellaiset seikat, jotka eivät ehkä tue esittelijän päätösesitystä. Esitettyjen tietojen on oltava ajantasaisia ja perustuttava tutkittuun tietoon tai muuten luotettaviin faktoihin. Luottamushenkilöhän ei voi millään olla jokaisen toimialan asiantuntija. Siksi hän tarvitsee rinnalleen viranhaltijan, joka tuntee asian ja osaa selittää sen ymmärrettävästi.

Valmistelu on vuoropuhelua, ei valmiin esityksen luovuttamista

Laadukas valmistelu sisältää avointa keskustelua jo ennen varsinaista päätöksentekoa. Luottamushenkilöillä tulisi olla (ainakin kaikkein merkittävimmissä asioissa) mahdollisuus kysyä, kommentoida ja tuoda näkemyksiään esiin ennen asian tuloa päätöksentekoon. Viranhaltijalta tämä edellyttää kuuntelemista ja reagointia. Tavoitteena tulee olla yhteisen ymmärryksen rakentaminen. Hyvään päätöksentekokulttuuriin kuuluukin dialogi monologin sijaan.

Tiedonvaihdon pitää olla myös oikea-aikaista ja helposti saavutettavaa. Olennainen tieto ei saa jäädä pitkien esityslistojen tai vaikeasti hahmotettavien liitteiden sisään. Kokouspäivänä esille tulevat yllätykset heikentävät luottamusta ja vaikeuttavat päätöksentekoa. Yksi toimiva käytäntö on puheenjohtajapalaveri siinä vaiheessa, kun esityslista on jo suhteellisen valmis. Keskustelun avulla voidaan tunnistaa epäselvät kohdat ja ennakoida, millaista lisätietoa päätöksenteossa tarvitaan. Tämä toki edellyttää puheenjohtajaltakin aktiivisuutta.

Läpinäkyvyys tekee päätöksistä hyväksyttävämpiä

Luottamushenkilöt haluavat ymmärtää sekä esityksen lopputuloksen että sen, miten ja miksi siihen on päädytty. Valmistelussa on sen vuoksi avattava käytetyt tiedot, tehdyt arviot ja johtopäätösten taustalla olevat perustelut. Läpinäkyvyys lisää luottamusta ja vähentää epäilyjä siitä, että ratkaisu olisi lukittu jo etukäteen. Usein se myös parantaa lopullisten päätösten hyväksyttävyyttä, vaikka kaikki osapuolet eivät olisikaan niiden sisällöstä samaa mieltä.

Avoimuuteen kuuluu keskeisesti myös vaihtoehtojen esittäminen. Yhden valmiin esityksen sijaan päätöksentekijöille tulisi mahdollisuuksien mukaan kuvata erilaiset ratkaisuvaihtoehdot, niiden vaikutukset sekä niihin liittyvät riskit. Näin poliittiselle harkinnalle jää sille kuuluvaa tilaa.

Selkeys on olennaista päätöksentekijälle

Päätöksentekoon liittyvät aineistot ovat usein laajoja ja sisällöltään vaativia. Siksi esitystavan selkeys on erityisen tärkeää. Tiivis ja yleistajuinen teksti, havainnollistavat kaaviot sekä vaihtoehtoja vertailevat taulukot helpottavat kokonaisuuden hahmottamista.

Faktat, johtopäätökset ja suositukset on hyvä erottaa toisistaan. Luottamushenkilön pitää pystyä näkemään, mikä perustuu tietoon, mikä on valmistelijan tekemää tulkintaa ja mitä lopulta ehdotetaan päätettäväksi. Aineistoa kannattaa tarkastella lukijan näkökulmasta: Mitä päätöksentekijän täytyy tietää? Miksi asia on tärkeä? Millaisia vaihtoehtoja on tarjolla, ja mitä seurauksia niillä olisi?

Luottamus syntyy myös vaikeiden asioiden kertomisesta

Hyvään valmisteluun kuuluu rehellisyys. Viranhaltijan tehtävänä on tuoda esiin myös epämiellyttävät tosiasiat, riskit ja epävarmuudet. Luottamus vahvistuu, kun päätöksentekijät voivat olla varmoja siitä, ettei olennaista tietoa ole jätetty kertomatta. Myös valmistelun rytmillä on merkitystä. Tieto on annettava riittävän ajoissa, jotta siihen voidaan perehtyä ilman tarpeetonta kiirettä. Päätösten vaikutukset kuntalaisiin tulee puolestaan tehdä näkyviksi mahdollisimman konkreettisesti.

Toimiva yhteistyö edellyttää molemminpuolista kunnioitusta. Viranhaltijan tulee ymmärtää poliittiset tavoitteet ja toimintaympäristö, mutta samalla säilyttää ammatillinen ja puolueeton roolinsa.

Lopulta laadukas valmistelu kiteytyy muutamaan kysymykseen:

Keskustelemmeko asioista riittävän ajoissa? Onko käyttämämme kieli ymmärrettävää? Ovatko esityslistat ja liitteet selkeitä? Olemmehan antaneet päätöksentekijöille aidon mahdollisuuden arvioida vaihtoehtoja?

Kun näihin kysymyksiin voidaan vastata myöntävästi, valmistelu ei ainoastaan johda parempiin päätöksiin. Se rakentaa myös luottamusta, yhteistyötä ja toimivaa hallintokulttuuria.

Miten ”Tervetuloa Vääntölään” -koulutustuote syntyi?

Jenni Sipilä

Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kesällä kuvatusta ”Tervetuloa Vääntölään” lyhytelokuvasta ja sen ympärille rakennetusta väitöstutkimukseni tuloksiin pohjautuvasta uudesta koulutustuotteesta.

Olen urani aikana istunut lukuisissa koulutuksissa, joissa kouluttaja puhuu ja esittelee asiaa PowerPoint -dioilta. Pidän tällaisia esityksiä itsekin jatkuvasti niin virkatyössä kuin sivutoimisena kouluttajana, ja ne toimivat monessa aiheessa todella tehokkaasti. Tehdessäni väitöstutkimustani, joka käsittelee viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden vuorovaikutusta, tunteita ja yhteistyöhön liittyviä kirjavia tilanteita, aloin pohtimaan voisiko tutkimuksen keskeisiä tuloksia tuoda esiin jotenkin muutenkin kuin aivan niillä perinteisimmillä koulutusmetodeilla.

Noin pari vuotta sitten päässäni alkoi syntyä ajatus kuvitteellisesta kunnasta, jossa (350 viranhaltijan minulle vastaustensa kautta tarjoaman) tutkimusaineistoni tilanteet ja tunnetilat muuttuisivat ”eläväksi elämäksi”. Pohdin että näyteltyjen tilanteiden kautta oikeiden kuntien viranhaltijat ja luottamushenkilöt voisivat tarkastella ns. ulkopuolisina tilanteita, jotka ovat tuttuja niin monissa kunnissa. Mietin voisiko näistä tilanteista tehdä asiapitoisen lyhytelokuvan, joka olisi samalla kuitenkin hiukan viihdyttäväkin? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan.

Kun sitten minun ja kansallisteatterin näyttelijä Juha Variksen tiet kohtasivat ja Juha kertoi, että hänen kauttaan projektiin olisi mahdollista saada mukaan myös hänen appensa, kaikkien tuntema Vesa Vierikko sekä Juhan kauniimpi puolisko Helena Vierikko, oli se sitten siinä. Pisteenä i:n päälle Viitasaaren kaupunki tarjosi meille kuvauspaikan ja heinäkuussa 2025 laitoimme 10 tunnin kuvauspäivän aikana purkkiin filmin, joka sai nimekseen ”Tervetuloa Vääntölään”. Kuvaajana toimi televisiotuotannoista tuttu huippuammattilainen Petri Vilèn ja äänimiehenä Ilari Sivill.

Näin syntyi koulutustuote, jossa katsotaan puolen tunnin lyhytelokuva ja pysähdytään välillä tarkastelemaan nähtyjä tilanteita sekä keskustelemaan niistä. Tämä mahdollistaa viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelemisen yleisemmällä tasolla, ilman että ketään osoitetaan sormella. Sama tarkoitus siis kuin itse väitöstutkimuksellani, mutta vähemmän puuduttavassa muodossa. Uskon että jokainen voi löytää jostakin Vääntölän hahmosta hieman itseään tai kaveriaan ja oppia jotakin sitä kautta. Tai ainakin Vääntölä voi toimia varoittavana esimerkkinä siitä mitä ei kannata tehdä, jos haluaa pitää yhteistyösuhteet omassa kunnassa jouhevina.

Vääntölän kunnan tapahtumien kautta pureudutaan mm. siihen miten luottamushenkilöt osaisivat johtaa viranhaltijoita taitavammin sekä miten viranhaltijat voivat palvella poliittista päätöksentekoa laadukkaasti ja ajatella itsensä välillä myös luottamushenkilöiden asemaan. Taustavoimana on kysymys siitä, miten kuntien ammatillisen johdon ja hallinnon työskentelyä voidaan kehittää tehokkaammaksi ja toimivammaksi. Melko keskeisiä kysymyksiä näinä kuntatalouden tiukkoina aikoina.

”Tervetuloa Vääntölään” elokuvassa nähtävät henkilöt ovat täyttä fiktiota, mutta vuorovaikutustilanteet pohjautuvat väitöstutkimukseni aineistoon ja niihin todellisiin haasteisiin, joihin kuntien arjessa törmätään. Poliittisen päätöksenteon aiheet lainasin autenttisuuden vuoksi kuntien esityslistoilta, jopa oman työurani varrelta. Mutta niihinkin liittyvät tilanteet ja keskustelut ovat kuvitelmaa.

Vääntölästä on mahdollisuus saada erilaisia koulutusversioita livekoulutuksesta organisaation jäsenten itsenäisesti katsottavaan webinaariin. Viranhaltijan lasien läpi katsottuna Vääntölä on asiapitoinen, mutta kuitenkin hieman kevyemmin lähestyttävä osuus myös esimerkiksi seminaaripäivään.

Jos haluat lähteä käymään kylässä Vääntölässä, löydät lisätietoa ja pienen maistiaisen osoitteesta https://flowlearning.fi/palvelutuote/vaantola/

Vääntölän lähtökohtana olevan väitöstutkimukseni löydät https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Näillä sanoin, lämpimästi tervetuloa Vääntölään! 😊

Matka viranhaltijasta tutkijaksi ja kuntademokratian peruskysymysten äärelle

Jenni Sipilä

Puolustin väitöskirjaani ”Kunnallinen byrokratia edustuksellisen demokratian palveluksessa: kuntien johtavien viranhaltijoiden kokemuksia yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa” Turun yliopistossa 22.8.2025.

Väitöskirjaprosessini oli yhtä aikaa henkilökohtainen matka ja yhteiskunnallinen tutkimusretki. Omalla kohdallani kaikki sai alkunsa vuosien varrelta kertyneistä havainnoista sekä arjen lounas- ja kahvipöytäkeskusteluista. Monet kollegani jakoivat kokemuksen siitä, että valmisteltavia asioita tuntui usein olevan liikaa ja osa selvityksistä tehtiin, vaikka jo ennakkoon tiedettiin, etteivät ne tulisi etenemään tai ne eivät vastanneet kuntastrategian tavoitteita. Ajoittain työ tuntui turhauttavalta ja viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä esiintyi kitkaa. Näitä teemoja ei voinut ohittaa, vaan tunsin tarvetta saada ne tieteellisen tutkimuksen muotoon: onko kyse vain yksittäisistä kokemuksista vai laajemmasta ilmiöstä? Syntyi päätös hypätä viranhaltijan pöydän takaa tutkijan rooliin. Aloitin tutkimukseni tammikuussa 2021. Tavoitteenani oli saada tieteellistä näyttöä siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia päätöksenteon valmistelu ja yhteistyö poliitikkojen kanssa synnyttävät kuntien johtavissa viranhaltijoissa.

Kuntademokratiaa ohjaa kaksoisjohtamiseen perustuva malli, jossa vaaleilla valitut luottamushenkilöt käyttävät ylintä päätösvaltaa ja viranhaltijat eli ammattijohtajat tekevät päätösten taustalla tärkeää valmistelutyötä. Olen itse toiminut lähes 18 vuotta kunnan johtavana viranhaltijana ja saanut aitiopaikalta seurata, miten nämä kaksi maailmaa kohtaavat – ja joskus myös törmäävät. Politiikan rytmi, puolueiden välinen kilpailu ja vaihtuvat vaalikaudet tuovat mukanaan demokraattiset toimintatavat ja tavoitteet, kun taas viranhaltijoiden työ on pidemmän aikavälin kehittämistä. Poliitikot myös työskentelevät yleensä sivutoimisesti, kun taas viranhaltijat paneutuvat asioihin päätyökseen. Lisäksi kuntalaisten erilaiset toiveet tekevät johtamisesta vielä vähän monimutkaisempaa.

Tutkimukseni tuloksena voin todeta, että viranhaltijoiden turhautumisen tunteet eivät ole vain yksittäistapauksia – moni viranhaltija kokee työssään haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi valmistelun hyödyllisyyteen ja strategianmukaisuuteen. Yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on joskus mutkikasta, kun tavoitteet, arvot ja aikajänteet eroavat toisistaan. Toisaalta tutkimus osoitti, että hyvät yhteydet ja aito vuorovaikutus viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä mahdollistavat parhaimmillaan innovatiivisia ratkaisuja ja kunnan strategisten tavoitteiden toteutumisen. Positiiviset kokemukset liittyivät erityisesti tilanteisiin, joissa luottamushenkilöt arvostivat viranhaltijoiden asiantuntemusta ja tukivat heitä työnsä haasteissa.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä johtavien viranhaltijoiden arjesta ja tarjota välineitä yhteistyösuhteiden kehittämiseksi. Nostin esiin myös kysymyksen siitä, miten hallinnollisia resursseja voitaisiin käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja miten luottamushenkilöt voisivat entistä paremmin ottaa huomioon viranhaltijoiden käytettävissä olevan ajan rajallisuuden. Tutkimustulosteni pohjalta pidän tärkeänä, että kuntastrategia toimii selkeänä ohjaavana välineenä – ja että sen sisällöt ovat aidosti sisäistetty päätöksenteon kaikilla tasoilla. Vain tällöin voidaan karsia viranhaltijoista turhalta tuntuvaa valmistelutyötä ja varmistaa, että yhteinen työ vie kohti kunnan pitkäjänteisiä tavoitteita.

Väitöskirjaprosessi oli minulle mahdollisuus pysähtyä, pohtia ja tarkastella kuntajohtamista uusista näkökulmista. Matka viranhaltijasta tutkijaksi ei ollut aina helppo, mutta se avasi tilaa kriittiselle ajattelulle ja toi näkyväksi myös kuntatyön ilonaiheet. Uskon, että yhteisen ymmärryksen lisääminen tukee kestävää päätöksentekoa ja parempaa arkea kunnissa – sekä viranhaltijoille että poliittisille päättäjille.

Kuntajohtamisen kehittäminen vaatii jatkuvaa vuoropuhelua, arvostusta ja halua nähdä asiat myös toisen osapuolen silmin. Tutkimukseni on panos tähän keskusteluun – ja kutsu jatkaa sitä yhdessä.

Väitöskirjani löydät Turun yliopiston julkaisupalvelusta:

https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Laiska töitään luettelee… Onko kiire enää edes mainitsemisen arvoinen asia?

Jenni Sipilä

Olen yleensä kirjoittanut täällä blogissani asioista yleisemmällä tasolla, mutta tämä kirjoitus tulee olemaan hieman erilainen. Blogini on nukkunut viime ajat melkoista ruususen unta, mutta nyt olisi tarkoitus taas jatkaa. Mitä sitten olen tehnyt tässä välissä, kun tekstiä ei ole syntynyt? No, onhan sitä syntynyt. Olen nimittäin laittanut kaiken työstä jäävän kirjoitusenergian väitöskirjani viimeistelyyn ja nyt se on suureksi ilokseni esitarkastusvaiheessa. Töitäkin on tehty ihan kohtuullisesti. Palasin viime vuoden huhtikuussa opintovapailta takaisin viranhoitoon ja työpöydällä oikeastaan odottivat talouden sopeuttamisohjelma ja organisaatiouudistus. Kun siihen lisättiin talousarvion laadinta ja kaikki arjen pieni sälä, alkoi kirjoittamisen luovuuden kukka olla aika nuupahtanut.

Tähän voi siis otsikon mukaisesti todeta, että laiska töitään luettelee. Koska muutamat ovat suureksi ilokseni kyselleet, miksi en ole kirjoittanut ja koska taas jatkan, koin tarpeelliseksi hieman selitellä. Eräänä aamuna töihin ajaessa, kun tuskailin etten ole aikoihin ennättänyt kirjoittaa blogiani, päätin kirjoittaakin seuraavaksi juuri ajasta. Aika, sen käyttö ja hallinta ovat paljon käsiteltyjä aiheita. Syynä tähän lienee se, että kaikessahan on lopulta kyse ajasta. Se on meidän tärkein resurssimme.

Kun omassa väitöstutkimuksessani olen tutkinut viranhaltijoiden kokemuksia, olen huomannut suurimman osan heidän negatiivisista tunteistaan kumpuavan kiireestä ja ajan vähyydestä. Eikä tämä ilmiö tietenkään rajoitu vain kuntahallintoon. Osallistuin taannoin viranhoidon merkeissä työterveyshuollon järjestämään tilaisuuteen, jossa esitetyt monialaiset tutkimustulokset olivat lähes identtiset oman tutkimukseni kanssa. Kiire syö hyvinvointiamme niin työssä kuin vapaalla.

Usein asiantuntijat neuvovat olemaan mainitsematta sanaa kiire, koska se lisää entisestään kiireen tuntua. Jokin aika sitten LinkedInissä oli keskustelua, jossa perusteltiin kiireen mainitsematta jättämistä sillä, että kiire on itsestäänselvyys eikä enää edes mainitsemisen arvoinen asia. Itselleni tuli siitä vähän töykeä olo. Ehkä siksi, että se osui juuri minuun. Jonkun kysyessä kuulumisiani mainitsen usein että ”mitäs tässä, kiirettä” tai ”aikamoista hässäkkää on”. Enkä sano tätä siksi, että haluaisin tärkeillä. Mutta jos se on totuus niin miksi sitä ei saisi mainita? Itse ajattelen, että toinen henkilö saattaa sen jälkeen vähän paremmin ymmärtää tilannettani ja toimintaani. Löysin aforismisivuilta Jussi Ruokomäen kirjoittaman toteamuksen ”Kiire on oire – ei kunniamerkki”. Ja tästä olen täsmälleen samaa mieltä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei kiire välttämättä ole aina negatiivinen asia. Osa ihmisistä kaipaa kiirettä, jotta saa itsensä pidettyä vireessä ja ns. koneen käynnissä. Kiire saattaa myös muodostua hienoista ja inspiroivista asioista, mikä tietysti auttaa jaksamaan hektisyyttä. Ainakin omalla kohdallani tilanne on välillä juuri näin ja kiire on täysin itseaiheutettua.

Tosiasia lienee kuitenkin, että tauottomasti ja pitkään jatkuessaan kiire kuormittaa meistä jokaista. Se myös syö luovuutta ja kykyä innovoida. Miten sitten tehdä elämästä väljempää, jotta ideat ja ajatukset kumpuaisivat vähän kevyemmin? Itselleni tärkein asia on aikatauluttaminen ja ajankäytön suunnittelu. Toisena tulee itsestään huolen pitäminen. Tilapäisesti oman hyvinvointinsa joutuu joskus laittamaan sivuun, mutta pitkässä juoksussa itsestään on pidettävä huolta. Silloin kiireen tunnettakin jaksaa paremmin. Muita klassisia kiireen kesyttäjiä ovat tietysti priorisointi ja työskentelyn tehostaminen välttämällä keskeytyksiä. Jälkimmäinen voi osoittautua toisinaan työyhteisössä haasteelliseksi ja prioriteettilistan hännille jääneet asiatkin on pakko joskus hoitaa. Apuna meillä on onneksi jatkuvasti kehittyvä teknologia.

Ehkä voisi ajatella niin, että kiireen taltuttaminen vaatii myös tietynlaista asennetta. Ehkä minunkin tosiaan pitäisi poistaa sanavarastostani sanat kiire, hässäkkä ja hoppu? Kuulen mielelläni, miten sinä taklaat kiireen ja siihen liittyvät paineet?